Read sample
Read
Listen to sample
Listen

Rikosreportaasi Suomesta 2012

Kun mystikko Ior Bock löytyi kotoaan puukotettuna 23. lokakuuta 2010, paikalla olivat Iorin lisäksi hänen kaksi henkilökohtaista avustajaansa. Mitä ihmettä paikalla on tapahtunut? Rikostutkimus osoittautuu hankalaksi ja sen päätös ikimuistoisen erikoiseksi.

Nokian vesilaitos sai vuonna 2007 ilmoituksen huonolaatuisesta juomavedestä. Selvityksen mukaan kyse oli pelkästä sakan irtoamisesta. Kun ilmoitukset tihenivät ja juomavettä juoneiden oireet pahenivat, kävi ilmi, että vedessä saattaisi todella olla jotain vaarallista. Tapaus johti yhden ihmisen kuolemaan.

Rikosreportaasi Suomesta 2012 on kokoelma Suomessa sattuneista rikoksista. Ior Bockin ja Nokian vesikriisin lisäksi selonteoissa kerrotaan rahtialuksen kaappauksesta ja kesäöisestä räjähdyksestä Hauhon kirkonkylässä. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.
5,79  EUR
Buy Epub (e-book)
Incl. streaming access
Edition
Printed pages70 Sider
Publish date17 May 2021
Published bySAGA Egmont
Languagefin
ISBN epub9788711972151
ISBN audio9788726046243